1
1

The F Company liittyy Precis-markkinointikonse­rniin

Blog cover 1

The F Companyn ensiaskelista lähtien unelmamme on ollut rakentaa Pohjoismaiden paras B2B-toimisto. Viimeisen 7 vuoden aikana olemme kasvaneet tasaisesti ja päässeet työskentelemään B2B-sektorin suurimpiin kuuluvien brändien kanssa.

Tänään otamme seuraavan suuren askeleen kohti visiotamme. 

Yrityksen historian merkittävimpänä uutisena voimme iloksemme kertoa, että The F Company on liittynyt Precis-digimarkkinointikonserniin!

Precisin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa ja konserniin kuuluvat lisäksi Booster Box ja Bannerboy. Sen tiimi muodostuu yhteensä yli 500 asiantuntijasta Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Espanjassa, Alankomaissa ja Yhdysvalloissa. The F Company jatkaa toimintaansa vakiintuneen brändimme alla ja säilyttäen vahvan asemamme Suomessa.

Me The F Companylla uskomme, että B2B-yritykset tarvitsevat erilaisen markkinointistrategian. Ymmärrämme pitkien myyntisyklien mukanaan tuomat haasteet ja tarjoamme täyden valikoiman palveluja, joiden avulla B2B-yritykset voivat tehdä markkinoinnistaan liikevaihdon moottorin. Liittymällä Precis-konserniin laajennamme huomattavasti palveluvalikoimaamme ja pystymme tukemaan asiakkaitamme entistä paremmin.

Nyt meillä on:

  • Yli 500 markkinoinnin ammattilaista Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Asiakkaamme voivat siis kasvaa globaalisti, tukenaan paikallisten markkinoiden tuntemus.
  • Uutta design-, data- ja teknologiaosaamista, mukaan lukien maailmanluokan luova tuotanto, ohjelmallinen ostaminen, verkkokauppa, data-analytiikka ja hallinto.
  • Entistä vahvempi B2B-asiantuntemus ja referenssejä maailman johtavilta brändeiltä.

Meille on vieläkin tärkeämpää se, että voimien yhdistäminen Precisin kanssa vie The F Companyn tiimin kohti visiotamme B2B-ajatusjohtajuudesta. 

Koska niinhän se on, että “Pohjoismaiden paras B2B-markkinointitoimisto” on hieno tavoite…

…mutta miksi emme tähtäisi koko maailman parhaaksi?

Pysy kuulolla – siistejä juttuja on tulossa!