1
1
praecom case

Näin Praecom kasvatti B2B-liidien määrän 13-kertaiseksi alle puolessa vuodessa

Praecom on yksi Suomen johtavista kokous-, yhteistyö- ja videoneuvotteluratkaisujen tarjoajista, joka palvelee Suomen suurimpia yrityksiä. Kun heidän tasainen kasvunsa oli alkanut hidastua, he kääntyivät The F Companyn puoleen saadakseen B2B-liidien hankinnan takaisin raiteilleen.

Tavoite

Praecomin myyntitiimi oli tehnyt kovasti töitä uusien liidien hankkimiseksi. Koska he olivat tukeutuneet enimmäkseen perinteisiin menetelmiin, he kokivat, että heidän vähäinen presenssinsä digitaalisessa mediassa oli muodostumassa ongelmaksi.

Ryhdyimme toimeen ja käynnistimme viiden kuukauden mittaisen pilottihankkeen, jonka tarkoituksena oli ratkaista heidän keskeiset kasvuhaasteensa ja tehostaa kokonaisvaltaisesti heidän tapaansa tuottaa liidejä. Analysoimme aivan kaiken: strategiasta ja prosesseista aina teknologiaan ja sisältöön.

Ratkaisu

Keräsimme kaiken mahdollisen tiedon ja haastattelimme Praecomin johtoa. Tämän perusteella laadimme strategian Praecomin digitaaliselle B2B-liidituotannolle. Lisäksi valikoimme kattavan teknologiakokonaisuuden, joka vastasi asiakkaan tarpeita.

Praecomin silloinen markkinoinnin automaatiotyökalu ei ollut tarpeeksi tehokas tähän projektiin. Vertailtuamme useita vaihtoehtoja päädyimme ratkaisuun, jossa yhdistyivät edistykselliset ominaisuudet, helppokäyttöisyys sekä kohtuullinen hinnoittelu.

Tavoitteenamme oli tavoittaa Praecomin potentiaaliset asiakkaat oikeaan aikaan ja oikeanlaisella markkinointiviestinnällä. Tämä edellytti saumatonta tiedonkulkua koko asiakaspolun läpi.

Saadaksemme Praecomin teknologiakokonaisuuden toimimaan mahdollisimman hyvin, käytimme integraatioita ja API-ratkaisuja. Lisäksi käytimme tekoälypohjaisia mainonnan työkaluja markkinointikampanjoidemme tukena.

Tulokset

Teimme kokeiluja, testasimme uutta sisältöä ja optimoimme kampanjoita niistä saadun datan perusteella. Jatkuva testaamisen ja optimoinnin sykli tuotti yli 200 liidiä, eli Praecom kasvatti B2B-liidiensä lukumäärän 13-kertaiseksi viidessä kuukaudessa.

Liideille sähköpostitse lähetetty sisältö sai myös hyvän vastaanoton. Sähköpostin avausprosentti oli keskimäärin 44 % ja klikkausprosentti 8,2 % – eli parannukset olivat kolmin- ja nelinkertaisia, kun vertaamme lukuja yhteistyötämme edeltäviin kuukausiin.

”The F Companyn kanssa koimme markkinointimme olevan hyvissä käsissä. He ovat osaava, innovatiivinen toimisto, jolla on tuore lähestymistapa markkinointiin. He eivät ole juuttuneet vanhoihin toimintatapoihin.”

Miika Liljedahl, Praecomin toimitusjohtaja.

Yhteistyömme palkittiin parhaan B2B-kampanjan palkinnolla SEMRush Nordic Awards 2019 -kilpailussa.

Haluatko sinäkin muuttaa markkinointisi liikevaihtoa tuottavaksi tekijäksi? Ota meihin yhteyttä!